Kahvakuula ohjaajakoulutuksessa

Osallistuin viime viikonloppuna Turussa Spartan kahvakuula ohjaajakoulutukseen. Tykkään opetella lisää tietoa uusista lajeista ja treenimuodoista. Kahvakuulaharjoittelua voi yhdistää monien eri lajien treeneihin. Olen aikaisemmin pitänyt jonkin verran kahvakuulatreenejä omille asiakkailleni, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin kyseisen lajin ohjaajakoulutuksessa. Kahvakuulaharjoittelu on tullut suositummaksi viime vuosina. Yksi syy on se, että sitä voi tehdä missä vaan. Se sopii ulkotreeneihin, kotitreeneihin ja kuntosalille. Se on tosi monipuolista ja tehokasta treeniä.



Syy miksi valitsin Spartan ohjaajakoulutuksen oli varsinkin siitä kuulemani positiivinen palaute. Monet kaverini ja tuntemani Personal Trainerit ovat kehuneet Spartanin koulutuksia. Niitä järjestetään ympäri Suomen ja ympäri vuoden. Kouluttajat ovat ammattitaitoisia ja asiansa osaavia.




Koulutus pidettiin Turussa TFW- salilla, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. Koulutus kesti kaksi päivää lauantain ja sunnuntain. Meillä oli paljon käytännön harjoittelua, mikä onkin tärkeää, koska silloin asiat jäävät parhaiten mieleen. Välillä ohjasimme toisiamme, ja korjasimme tekniikoita. Lopuksi pääsimme myös ohjaamaan koko ryhmälle. Teoriaa oli käytännön osuuksien välissä ja lisäksi saimme kattavan oppaan mukaamme.




Oli kiva tutustua muihin valmentajiin, joita oli tullut ympäri Suomen, kaukaisimmat olivat tulleet Pohjois- Pohjanmaalta ja Itä- Suomesta asti. Kaikilla oli hyhvin erilaisia taustoja. Monet ohjasivat ryhmäliikuntaa tai olivat töissä kuntokeskuksissa. Oli myös joitakin ihan aloittelevia valmentajia. Koulutus oli suunniteltu niin että siitä saivat varmasti niin aloittelijat kuin kokeneemmatkin kahvakuulaohjaajat paljon irti.



Tulen jatkossa käyttämään kahvakuulaharjoittelua enemmän niin fitness-valmennettavieni kuin pienryhmieni treeneissäkin. Pystyn yhdistelemään liikkeitä saliohjelmiin tai HIIT- treeneihin. Minulla on joitakin asiakkaita, jotka tykkäävät treenata enemmän kotona kuin kuntosalilla. Monesti tämä johtuu ajanpuutteesta. Kahvakuula on helppo ja tehokas treeniväline kotitreeneihin ja tulen suosittelemaan näitä treenejä enemmän myös kotona tehtäviksi.



Suosittelen kaikki valmentajia päivittämään osaamistaan välillä, ja tällaiset lyhyet kurssit ovat hyvä tapa hankkia lisää vinkkejä omaan työhön. Spartanilla järjestetään myös mm. kehonhuollon-, toiminnallisen harjoittelun-, voimaharjoittelun- ja kehonpainoharjoittelun ohjaajakoulutuksia, mistä voisin olla myös kiinnostunut. Lisäksi he järjestävät suosittuja Personal Trainer- koulutuksia. Koulutuksiin voi tutustua lisää täältä: http://www.spartan.fi/koulutukset/




Kiitos kivasta koulutusviikonlopusta vielä Spartanille, kouluttajalle Villelle ja meidän mukavalle porukalle. Toivottavasti törmätään jatkossakin. Ehkä seuraavassa koulutuksessa. :)


Vielä yksi työpäivä ja sitten voikin rentoutua ansaitulle muutaman päivän Joululomalle. Oikein rentouttavaa Joulunaikaa kaikille ja menestyksekästä Uutta-Vuotta!

<3 Caroliina Kinnarinen

www.caroliinakinnarinen.com


Kommentit

Suositut tekstit